Etusivu Valmennus Sulkapallo Kilpailut Tapahtumat Leirit Iltapäiväkerho HLK

HLK TennisNews

 
13.11.2010

JGP Masters


HLK:laiset Emil Ruusuvuori ja Nelson Tuomola menestyivät

Junior Grand Prix Masters pelattiin kuluvana viikonloppuna Kouvolassa. HLK:ta edustivat Nelson Tuomola 10-sarjassa ja Emil Ruusuvuori 12-vuotiaissa.

Poikien 12-sarjassa Emil Ruusuvuori selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä. Voitot tulivat Aaro Pölläsestä (HVS) 7-6,6-4, Leo Haaralasta (LoTe) 6-1,6-2 ja Oskari Kullasta (HyTS) 6-2,6-3.

Semifinaalissa Emil voitti jyväskyläläisen Masi Sarpolan 6-1,6-4 ja sai finaalissa vastaansa Aaro Pölläsen, jonka hän oli jo voittanut alkulohkossa. Aaro vei ensimmäisen erän 6-4, mutta Emil ei hätkähtänyt vaan vei kaksi seuraavaa luvuin 6-1,6-0 ja kuittasi koko kisan voiton.

Poikien 10 sarjassa Nelson Tuomola (kuvassa) hävisi perjantaina alkulohkon ensimmäisen kamppailun tamperelaiselle Otto Meskaselle 3-6,3-6. Lauantaina pelatussa toisessa ja jatkon kannalta ratkaisevassa ottelussa hän kohtasi HyTS:n Matias Rikan. Nelson voitti 6-3,6-0 ja selvitti tiensä välierään. Siinä vastaan asettui Smashia edustava Anttoni Kinnunen, joka vei finaalipaikan 6-0,6-3.

 

 

 

 

 



Kaikki uutiset
kirja
nuorisuomi