Kotikisoissa menestystä HLK:laisille
HLK Cup 16.-18.4.2010 Meilahdessa
HLK Cup pelattiin kuluvana viikonloppuna Meilahden liikuntakeskuksessa. Sarjoina olivat pokien ja tyttöjen 9-, 11- ja 13-vuotiaat. HLK:n pelaajat menestyivät jälleen kiitettävästi.
Poikien 13-sarjassa nähtiin kolme HLK:n pelaajaa semifinaaleissa. Toisessa kohtasivat Riku Kulmala ja Henri Happonen ja toisessa Julius Pykälämäki ja turkulainen Matias Kaskinen. Finaaliin selviytyivät Julius ja Henri. Loppuottelusta muodostui tasainen vääntö ja lopulta voiton vei Julius luvuin 7-5,7-6.
Poikien 11-sarjassa HLK:laisista parhaiten menestyivät Alec Bono, joka selviytyi semifinaaliin ja Oskari Leppä, joka voitti jatkosarjan. Finaalissa Osku voitti seurakaverinsa Tuomas Ahon. Tyttöjen 11-sarjassa Oona Suonenlahti selviytyi niin ikään välierään. Jatkosarjan voitti Julia Ehrnrooth, joka voitti finaalissa Iida Suonenlahden.
Poikien 9-sarjan semifinaalissa oli kaksi HLK:laista, Nelson Tuomola ja Valtteri Solatie. Valtteri selvisi finaaliin, mutta joutui siellä taipumaan Leo Ussherille, joka oli semissä tiputtanut Nepon. Tyttöjen 9-sarjassa, joka pelattiin lohkona, HLK:n Hedda Hakala sijoittui toiseksi.
Samana viikonloppuna pelattiin myös Espoossa Golla-openissa. Siellä HLK:n mainetta piti yllä Nicole Tuomola, joka voitti oman alkulohkonsa ja selvisi semifinaaliin. Semissä tie nousi pystyyn Satu Salosta vastaan, joka vei voiton 6-1,6-1.
Kaikki uutiset


