Lohkosarja 2009-2010 huipentuu
Kevään viimeinen osakilpailu pelattiin lauantaina
HLK:n lohkokilpailusarja 2009-2010 lähenee loppuhuipennusta eli toukokuussa pelattavaa Masters lopputurnausta. Lauantaina 10.4. jaettiin kauden viimeiset osakilpailupisteet ja ratkaistiin paikat Mastersissa.
Minitennissarjaa suvereenisti hallinnut Nelson Tuomola varmisti kahdeksannen osakilpailun voitolla täyden pistepotin eli 165 pistettä. Hän voitti kauden aikana kaikki osakilpailut. Kauden viimeisen osakilpailun finaalissa Nepo voitti Kristian Ritvalan 4-0. Kriden nappasi kuitenkin finaalipaikalla 15 pistettä, mikä nosti hänet Mastersiin vain pisteen erolla Linn Palmgreniin, joka jäi ensimmäiselle varasijalle. Nepon ja Kriden lisäksi Masters paikan saavuttivat Ahti Holli, Mikael Mustonen, Julia Ehrnrooth, Alec Bono sekä Helen ja Hedda Hakala.
Kaksinpelisarjassa toisen peräkkäisen voiton turvin Mastersiin noussut Martin Schubert pelasi hienon loppukauden. 5-8 osakilpailuissa mukana ollut Martin otti kahden voiton lisäksi yhden kakkossijan. Kahdeksannen osakilpailun finaalissa Martin voitti Markus Salon 5-2. Markus selvisi niin ikään loppupeleihin. Kaksinpelisarjan pistekuningas oli Michael Heinrichs 115 pisteellään. Muut Mastersiin selvinneet olivat Frans Cederlöf, Santeri Piippo, Samuel Salonen, Matts Hultin ja August Ehrnrooth.
Masters pelataan Meilahden liikuntakeskuksessa lauantaina 8.5.2010. Tervetuloa!
Kaikki uutiset


