HLK:n valmennustoiminta jatkuu 15.-28.4.2021 vain vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien harjoituksilla

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 9.4.2021 jatkopäätöksen, jolla liikunta- ja virkistystiloja määrätään edelleen suljettavaksi 15.-28.4. väliseksi ajaksi Helsingin ja Uudenmaan ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Sulkupäätös ei lain mukaan koske myöskään ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

HLK:n toiminnassaan käyttämien tennishallien osalta sulkupäätöksen jatko tarkoittaa seuraavaa:

  • Tapiolan tennispuisto on suljettu sisäkenttien osalta kaikelta toiminnalta 15.-28.4. Ulkomassakenttiä kunnostetaan parhaillaan. Lisätietoa Tennispuiston sivuilta: tennispuisto.fi

  • Meilahden liikuntakeskus on auki 15.-28.4. välisenä aikana 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjatulle harrastustoiminnalle sekä yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvalle toiminnalle. Lisätietoa Liikuntakeskuksen sivuilta: meilahdenliikuntakeskus.fi

  • Meilahden kuplahallit ovat suljettuina 15.4. alkaen kuplahallien purun ajaksi. Ulkokentät avataan käyttöön heti, kun se on mahdollista. Lisätietoa: Liikuntakeskuksen sivuilta: meilahdenliikuntakeskus.fi

  • Talin tenniskeskus on auki 15.-28.4. välisenä aikana 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjatulle harrastustoiminnalle sekä yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvalle toiminnalle. Lisätietoa Talin sivuilta: talintenniskeskus.fi

HLK:n valmennustoiminta ajalle 15.-28.4.

  • Aikuisvalmennus

    • harjoitukset peruttu 15.-28.4. väliseksi ajaksi

    • mahdolliset muutokset tilanteeseen tiedotetaan sekä sähköpostitse, että nettisivuilla

  • Juniorivalmennus (vuonna 2007 ja sitä aikaisemmin syntyneet)

    • harjoitukset peruttu 15.-28.4. väliseksi ajaksi

    • mahdolliset muutokset tilanteeseen tiedotetaan sekä sähköpostitse, että nettisivuilla

  • Juniori- ja U10 -valmennus (vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneet)

    • harjoitukset jatkuvat Meilahdessa torstaista 15.4. alkaen

    • harjoitukset jatkuvat samoilla harjoitusajoilla kuin 6.-14.4. välisenä aikana kuitenkin sillä erolla, että harjoitukset pidetään Meilahden liikuntakeskuksen sisähallissa. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen asianomaisia

    • Tapiolassa normaalisti harjoittelevat ryhmät jatkavat harjoitteluaan edelleen Meilahdessa, voit tarkastaa oman Meilahden harjoitusaikasi täältä: Poikkeustreenit Meikku 2021 huhtikuu

Ohjeet Meilahden harjoituksiin tulijoille:

  • Harjoitukset pidetään Meilahden liikuntakeskuksen sisähallissa.

  • Odottakaa valmentajaa ulkona hallin edustalla turvavälit huomioiden, valmentaja noutaa teidät oikealle kentälle samalla kuin tuo edellisen ryhmän pois harjoituksista.

  • Harjoituksiin siirtymisen sujuvoittamiseksi täyttäkää juomapullo jo kotona.

Lisätietoja vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten harjoituksista valmennusvastaavilta:

  • Antti Laitinen, antti.laitinen@hlk.fi

  • Tuomas Jääskeläinen, tuomas.jaaskelainen@hlk.fi

  •  Esa Kinnunen, esa.kinnunen@hlk.fi

Tsemppiä kevääseen, ulkotennis on jo kulman takana.

HLK