HLK U10 KAUDELLA 2023-2024
Lapsi-Vanhempi (Perhetennis) (2019-2022)
HLK-Perhetennis on lapsen ja tämän huoltajan yhteiseksi viikoittaiseksi liikuntatuokioksi tarkoitettu hetki, jossa tavoitteena on tutustua tennikseen HLK:n valmentajan tukemana. lue lisää
U10 Ilta/viikonloppu (s.2013-2019)
U10 Ilta- ja viikonloppuharjoituksissa harjoitellaan joko arkisin aikavälillä klo 17-19 tai viikonloppuisin. Harjoitusaika on tunti kerrallaan. Ryhmissä otetaan huomioon ikä ja taitotaso. Toista kertaa voi toivoa ilta/viikonloppu-ryhmistä lähtökohtaisesti vain 2016-2018 syntyneet, vanhemmat pelaajat pyritään ohjaamaan iltapäivän harjoitusryhmiin.
Tavoitteena harjoituksissa on opetella tennistä tukevia liikunnallisia perustaitoja, ryhmässä toimimista ja tenniksen perusteita. Ensimmäisen harjoituskerran saa tulla kokeilemaan ilman sitoutumista ja mukaan pääsee myös kesken kauden.
Ensimmäiselle tennistunnille tarvitaan mukaan sisäliikuntavaatteet, tennis- tai sisäpelitossut sekä juomapullo täynnä vettä. Tennismailan saa tarvittaessa lainaan harjoitusten ajaksi. Valmentaja neuvoo mailan hankinnassa, kun on ensin päätetty, että tennis on kivaa ja halutaan jatkaa ryhmässä.
Harjoitusajat
U10 Ilta- ja viikonloppuharjoituksia järjestetään Meilahdessa tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 17-19 sekä viikonloppuisin. Tapiolan Tennispuistossa harjoituksia on maanantaisin ja torstaisin klo 17-19.
Harjoitusmaksut
Tutustu sääntöihimme ja hinnastoomme ennen hakua.
U10 ILTAPÄIVÄ (s.2013-2016
U10 Iltapäiväharjoitukset sijoittuvat arkisin aikavälille klo 13-16 ja harjoituksia järjestetään Meilahdessa Maanantai-Perjantai ja Tapiolan Tennispuistossa Maanantai-Torstai. Ryhmiä tehtäessä otetaan huomioon pelaajan aikaisempi kokemus sekä pelaajan ikä. U10 Iltapäiväharjoituksista löytyy sopivia tasoja kaiken tasoisille pelaajille ja pelata voi 1-3 krt viikossa.
Harjoitusmaksut & säännöt
Tutustu sääntöihimme ja hinnastoomme ennen hakua.
HAE MUKAAN
Toimintaan pääsee hakemaan mukaan Tennisclubissa.
Ohje haun tekemiseen löytyy täältä
Tutustu myös HLK:n U10 Pikkudinot (s.2016-2018) ja Dinojengi (s.2013-2015) ryhmiin.
