aikuisvalmennus herokuva
hero_aikusvalmennus

Tennisvalmennus aikuisille


HLK:n tenniksen aikuisvalmennuksessa sinulla on mahdollisuus harrastaa tennistä kokeneiden ja innostavien valmentajien johdolla oman tasoisessa ryhmässä. Aikuisten ryhmiä järjestetään Meilahdessa, Tapiolassa sekä Talissa.

Aikuisvalmennus ryhmissä pelaajat jaetaan tasoryhmiin, joissa harjoitellaan 1-3 kertaa viikossa 1-1,5 tuntia kerrallaan. Sopivan tasoisia ryhmiä löytyy niin aloittelijoille, harrastajille kuin kilpailevillekin pelaajille. Aikuisvalmennuksen kausiohjelma perustuu pelinomaiseen harjoitteluun sisältäen myös tekniikka- ja taktiikkaharjoittelua.

Aikuisvalmennuksessa harjoitellaan arki-iltaisin neljän hengen ryhmässä sekä arkiaamuisin ja -päivisin 2-4 hengen ryhmässä.
Harjoituspaikat jaetaan ensisijaisesti edellisellä kaudella mukana oleville, ja mahdollisille vapaille paikalle täytämme uusia pelaajia.

HLK järjestää säännöllisesti aikuisille myös muutaman viikon mittaisia kursseja. Lisäinfoa näistä: Tenniskurssit aikuisille

Infoa harjoitusryhmistä:

Suurin osa harjoitusryhmistä on 1,5 tunnin harjoitusryhmiä, mutta myös 1 tunnin ryhmiä löytyy.
Pääsääntöisesti ryhmät harjoittelevat Meilahden liikuntakeskuksen kuplahallissa sekä jotkut ryhmät sisähallissa.
Maanantaisin ja keskiviikkoisin iltaryhmiä kokoontuu myös Talin Tenniskeskuksessa, sekä tiistaisin ja torstaisin Tapiolan Tennispuistossa.

Aikuisvalmennuskausi:

Harjoituskausi alkaa aikaisintaan 12.8.2024 ja päättyy 13.6.2025. Harjoituksia järjestetään koko kauden ajan lukuunottamatta tiettyjä loma-aikoja ja pyhäpäiviä (mm. joulu). Poikkeuksista harjoituksissa tiedotetaan HLK:n kotisivujen etusivulla. Valmennus jatkuu samoissa ryhmissä syyskaudelta kevätkaudelle 2025 ilman erillistä ilmoitusta.

Huom! Harjoituksia ei järjestetä seuraavina ajankohtina:

  • Itsenäisyyspäivänä 6.12.2024
  • Joululomalla 23.12.2024-1.1.2025
  • Pääsiäisenä 18.4-21.4.2025
  • Vappuna 30.4.-1.5.2025
  • Helatorstaina 29.5.2025


Aikuisvalmennuksen hinnaston löydät valmennushinnastostamme, Tutustu myös sääntöihimme ennen hakemista valmennukseen.

Maksu koko kaudesta muodostuu tuntien kokonaismäärästä kautta kohden. Tuntien kausikohtainen kokonaismäärä vaihtelee valmennustunnin ja mahdollisten juhlapyhien ja/tai lomien mukaan.

OHJEET KUINKA HAKEA VALMENNUKSEEN:

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.tennisclub.fi

Mukana valmennuksessa kaudella 2023-2024 olleet pelaajat pystyvät ilmoittautumaan tennisclubissa omilla tunnuksillaan (valmennus ja kausihaku)

Ohje uusille pelaajille:

Mikäli sinulta löytyy tunnukset tennisclubiin:

  • Kirjaudu omalla TennisClub-tunnuksella tennisclubiin ja valitse vasemmasta palkista Omat Tiedot ja valitse oikea toiminto.
    • lisää uusi pelaaja tämän käyttäjätunnuksen alle (esim. jos haluat lisätä lapsesi oman tunnuksen alle)
    • Hae toisen seuran valmennukseen (Mikäli olet toisen seuran toiminnassa ja haluat hakea HLK:n toimintaan)

Mikäli sinulta ei löydy vielä tunnuksia tennisclubiin:

  • Rekisteröidy TennisClubiin (www.tennisclub.fi ja pelaaja) ja luo sinne tunnus.
  • Valitse vasemmasta palkista Valmennus ja sen alta kohta Kausihaku
  • Valitse oikea hakulomake.

Lisätietoa aikuisvalmennuksesta antaa:


Marko Miettinen
045-866 9777