Ohjeet sarjatenniksen sisäkautta 2023-2024 varten
Pelien sopiminen
Joukkueesi tulee pelata kaikkia muita lohkon joukkueita vastaan.
Tennisliitto määrittää lohkojen luomisessa ottelukertoja varten koti- ja vierasjoukkueet. Kotijoukkue on merkattu ottelukalenteriin aina ensimmäisenä ja boldattuna (katso esimerkkikuva).

Lohkojen luomisen jälkeen löydät muiden joukkueiden kapteenien yhteystiedot ottelukalenterin kautta.
Kotijoukkueet ovat vastuussa kyseisen ottelukerran pelien järjestämisestä eli ottelujen aikataulujen sopimisesta, kenttien varaamisesta ja maksamisesta sekä pelipallojen hankkimisesta. Kannattaa siis olla aktiivinen kotiotteluiden järjestämisen suhteen.
Jos vastustajajoukkueen kapteeni on epäaktiivinen omien kotipeliensä sopimisesta niin häneen kannattaa olla yhteydessä oman harkinnan mukaan.
Joukkeilla on 9.11 asti aikaa sopia vähintään 2 ottelua vuodelle 2023 ja loppujen peliajankohtien pitää olla sovittuna 15.1.2024 mennessä.
Miesten 4. divisoonan otteluita varten kapteenin tulisi varata yksi kenttä kahdeksi tunniksi ja yksi kenttä neljäksi tunniksi.
Miesten 5. ja naisten 3. divisioonan otteluita varten kapteenin tulisi varata yksi kenttä tunniksi ja yksi kenttä kahdeksi tunniksi
HLK on luonut tiedoston, jonka kautta pystyy varaamaan kenttiä pelejä varten ja siihen pääsee kapteeneille lähetetyn sähköpostin kautta.
Huom. olet kapteenina vastuussa vain omien kotiotteluiden järjestämisestä.
Pelimuoto
– Miesten 4. divisioonan ottelukerrat koostuvat kahdesta kaksinpelistä ja yhdestä nelinpelistä. Kaikki ottelut pelataan täysipitkinä normaaleilla säännöillä niin, että mahdollinen kolmas erä pelataan tie-breikkinä 10 pisteeseen. Nelinpeli pelataan ilman etuja (no ad). 40-40 tilanteessa vastaanottaja saa päättää ruudun.
– Miesten 5. divisioonan ja Naisten 3. divisioonan ottelukerrat koostuvat kahdesta kaksinpelistä ja yhdestä nelinpelistä. Kaikki ottelut pelataan tunnin (55min) aikapeleinä Pro Set säännöillä (kerrottu alempana). Nelinpeli pelataan ilman etuja (no ad). 40-40 tilanteessa vastaanottaja saa päättää ruudun.
– Voitetuista otteluista ja geimeistä kertyy pisteitä ja kauden lopuksi jokaisen lohkon paras joukkue pääsee karsimaan ylempään lohkoon. Lohkojen huonoimmat joukkueet taas karsivat lohkossa pysymisestä.
Pro Set pistelasku
“Pro setissä pelataan yksi erä kahdeksaan geimiin, no add säännöllä. No add tilanteessa vastaanottaja valitsee ruudun. 7-7 tilanteessa pelataan tie-break viiteen pisteeseen (kahden erolla). Puolia vaihdetaan tiebreakissa neljän pelatun pisteen välein. Käytössä on muuten normaalit tenniksen säännöt. Kaksin- ja nelinpelit pelataan samoilla säännöillä.”
Ottelu ei voi päättyä tasapeliin. Kellon soidessa ottelu loppuu siihen, mikäli:
a) ottelu on pelattu loppuun
b) jompikumpi pelaajista johtaa erää (erä voi siis olla kesken)
c) pelit ovat tasan ja toinen pelaajista johtaa keskenräistä peliä. Voittaja on peliä johtanut pelaaja (esim. 30-0). Keskeneräistä peliä johtaneelle pelaajalle merkitään tästä lopputulokseen peli (esim tilanne 5-5 30-0, merkitään 6-5)
d) Tilanteen ollessa tasan (pelit ja pisteet), pelataan ratkaiseva piste (merkintä tulokseksi kuten edellisessä kohdassa). Ottelut voidaan pelata ilman aikarajoitetta, mikäli joukkueet sopivat näin yhteisesti ennen sarjaottelun alkua. Tässäkin tapauksessa ottelu tulee pelata Pro-Set säännöillä.”
Yhteenveto
– Kausi alkaa 13.10.2023 ja päättyy 14.4.2024
– Kauden alussa kapteenin saavat pääsyn ottelukalenteriin sekä valtuudet tulosten merkkaamiseen
– Kapteenit ovat vastuussa omien kotipeliensä sopimisesta. Toisten joukkueiden kapteenien yhteystiedot löytää tennisässän ottelukalenterista kauden alettua.
– Miesten 4. divisioonan otteluita varten tarvitset yhden kahden tunnin kenttävarauksen ja yhden neljän tunnin kenttävarauksen
– Miesten 5. ja naisten 3. divisioonan otteluita varten tarvitset yhden tunnin kenttävarauksen ja yhden kahden tunnin kenttävarauksen
– Kotijoukkueet varaavat ja maksavat kentät sekä hommaavat pelipallot.
– Kenttiä voi varata HLK:n kautta linkistä kapteeneille lähetetystä linkistä.
– Miesten 4. divisioonan ottelukerrat koostuvat kahdesta kaksinpelistä ja yhdestä nelinpelistä. Ottelut pelataan täysipitkinä ja kolmas mahdollinen erä tie-breikkinä 10 pisteeseen.
– Miesten 5. divisioonan ja naisten 3. divisioonan ottelukerrat koostuvat kahdesta kaksinpelistä ja yhdestä nelinpelistä. Ottelut pelataan tunnin (55min) aikapeleinä Pro Set säännöillä.
– Kauden päätteeksi lohkojen parhaimmat ja huonoimmat joukkueet karsivat tulevista lohkopaikoista
Jos tulee kysyttävää, niin ole yhteyksissä!
Leo Karisto