aikuisvalmennus herokuva
hero_aikusvalmennus

Aikuisten tenniskurssit

Ensimmäiset kesäkurssit julkaistu, kursseja tullaan lisäämään kevään aikana

HLK järjestää Meilahden Liikuntakeskusessa sekä Tapiolan Tennispuistossa aikuisille tenniksen alkeiskursseja ja kahden tasoisia jatkokursseja. Lisäksi järjestämme yksityistunteja sekä yksittäisiä teemaharjoituksia.

Aikuisten Alkeiskurssit ovat tarkoitettu pelaajille, joilla ei ole aiempaa tenniskokemusta tai joilla kokemus on hyvin vähäistä. Kurssilla harjoitellaan tenniksen perusteita ja harjoitellaan pelaamista. Tennismailan saat tarvittaessa lainaksi kurssille.

Mikäli olet käynyt alkeiskurssin ja tunnet että tuolla käydyt harjoitteet olivat sinulle sopivia niin voit osallistua alkeiskurssille uudelleen.

Aikuisten jatkokurssit ovat tarkoitettu pelaajille, jotka pystyvät palloittelemaan välttävästi samantasoisen kaverin kanssa. Hallitsevat tenniksen perusteet tai ovat jo esimerkiksi käyneet tenniksen alkeiskurssin ja haluavat ottaa seuraavan askeleen. Jatkokurssilla harjoitellaan tekniikkaa, taktiikkaa ja pelaamista. (Tasot T2-T3)

Aikuisten Jatkokurssi PLUS ovat tarkoitettu pelaajille, jotka pystyvät palloittelemaan samantasoisen kaverin kanssa ilman suurempia ongelmia. Ovat mahdollisesti jatkokurssin käyneitä ja tuntevat että ovat valmiita seuraavalle tasolle. Pelaajat hallitsevat tenniksen perusteet hyvin. 
Jatkokurssi Plus:lla harjoitellaan jarkokurssia enemmän pelinomaisilla harjoituksilla. (Tasot T4-T6)

Yksityistunnit, varaa itsellesi tai kaveriporukalle (1-4 henkilöä) oma harjoitustunti. Ilmoittautuessasi voit ilmoittaa mikäli sinulla on toiveita tunnin teemaksi.

Kurssihinnasto(sisäkausi):
6 kerran (6h) kurssi  195€
Yksityistunti 105€ (1-3 henk., sisältää kentän)
2h Teematunti 54€ jäsen / 60€ ei jäsen

Opiskelija-alennus klo 9-16 välille sijoittuvilla kursseilla. 6 kerran (6h) kurssi 150€. (Hinnan saa aktivoitua koodilla HLKOPISKELIJA)

Kurssihinnasto(kesäkausi):
3 kerran (6h) kurssi  180€
2h Teematunti 54€ jäsen / 60€ ei jäsen

Opiskelija-alennus (15-20€) on voimassa kesällä kaikilla kursseilla(Hinnan saa aktivoitua koodilla OPISKELIJA)

KURSSITARJONTA

Kurssitarjonnan löydät kokonaisuudessaan tapahtumakalenterista.

Alkeis- ja jatkokursseille ilmoittautuneille tulee noin viikkoa ennen kurssin alkua tarkempi info kurssista.

Kursseja lisätään kalenteriin kysynnän mukaan.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa niin saat tiedon uusista kursseista ja tapahtumista helposti.


TENNIKSEN ALKEISKURSSIT MEILAHDESSA

HELMIKUU
24.02. – 31.03.2025Maanantaisin klo 16-17Aikuisten Alkeiskurssi(TÄYNNÄ)
26.02. – 02.04.2025Keskiviikkoisin klo 11-12Aikuisten Alkeiskurssi (TÄYNNÄ)
27.02. – 03.04.2025Torstaisinklo 15-16Aikuisten Alkeiskurssi (TÄYNNÄ)
HUHTIKUU
09.04. – 21.05.2025Keskiviikkoisin klo 16-17Aikuisten Alkeiskurssi (TÄYNNÄ)
KESÄKUU
02.06. – 16.06.2025Maanantaisinklo 17-19Aikuisten Alkeiskurssi
03.06. – 06.06.2025TI – PEklo 8-9Aikuisten Alkeiskurssi
03.06. – 17.06.2025Tiistaisin klo 17-19Aikuisten Alkeiskurssi
04.06. – 18.06.2025Keskiviikkoisinklo 19-21Aikuisten Alkeiskurssi
05.06. – 26.06.2025Torstaisinklo 19-21AIkuisten Alkeiskurssi
23.06. – 25.06.2025MA-KEklo 17-1830Aikuisten Alkeiskurssi

TENNIKSEN JATKOKURSSIT

HELMIKUU
25.02. – 01.04.2025Tiistai klo 11-12Aikuisten Jatkokurssi (TÄYNNÄ)
25.02. – 01.04.2025Tiistai klo 12-13Aikuisten Jatkokurssi PLUS
26.02. – 02.04.2025Keskiviikko klo 12-13Aikuisten Jatkokurssi (TÄYNNÄ)
26.02. – 02.04.2025Keskiviikkoisin klo 16-17Aikuisten Jatkokurssi (TÄYNNÄ)
HUHTIKUU
07.04. – 19.05.2025Maanantaisin klo 16-17Aikuisten Jatkokurssi(TÄYNNÄ)
KESÄKUU
02.06. – 16.06.2025Maanantaisinklo 19-21Aikuisten Jatkokurssi
03.06. – 17.06.2025Tiistaisinklo 19-21Aikuisten Jatkokurssi
03.06. – 17.06.2025Tiistaisinklo 19-21Aikuisten Jatkokurssi PLUS (TÄYNNÄ)
04.06. – 18.06.2025Keskiviikkoisinklo 17-19Aikuisten Jatkokurssi
05.06. – 26.06.2025Torstaisinklo 17-19Aikuisten Jatkokurssi
05.06. – 26.06.2025Torstaisinklo 17-19Aikuisten Jatkokurssi PLUS
23.06. – 25.06.2025MA-KEklo 1830-20Aikuisten Jatkokurssi

Yksityistunnit

Kurssitarjonnan löydät kokonaisuudessaan tapahtumakalenterista

Lisätietoja aikuisten kursseista saat Markus Tammivuori 050-5410498 markus.tammivuori@hlk.fi


Teematunnit (Kesäisin) ovat yksittäisiä kahden tunnin harjoituksia jossa syvennytään ennalta ilmoitettuun teemaan. Harjoituksen aikana käydään läpi teeman tekniikkaa sekä harjoitellaan teemaa pelinomaisesti.

Tasomääritykset Teematunneille
T2-T3: Tennisharrastuksen alkutaipaleella, n.1-2vuotta harrastusta takana.
T4-T5: Hieman pidempään pelanneet, tenniksen perusteet ja pelaaminen hallussa
T6+: Kokeneet pelaajat, pelin tempo selvästi korkeampi


Mikäli olet kiinnostunut viikottaisesta aikuisvalmennuksesta niin ao. linkistä pääset lukemaan lisää .

HLK:n Aikuisvalmennus


Asiakastiedot

Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Käytämme asiakastietoja asiakassuhteiden hoitamiseen. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. HLK:n jäsen- ja asiakasrekisterin tietosuojaseloste