HLK:n liigaviikonloppu tarjoili kaikkea – Tennisliiga 31.10. – 1.11.

Tennisliigassa riitti viikonloppuna vauhtia ja draamaa, kun kauden ensimmäiset kotiottelut tarjosivat yleisölle koko tenniksen kirjon: puhtaan kotivoiton, tylyn vierasvoiton, sekä pöytäkirjoihin ulottuvaa epätietoisuutta.

​Lauantai käynnistyi miesten osalta täydellisellä dominoinnilla. Meikun tuttu tunnelma ja kotiyleisön tuki siivittivät miehet vakuuttavaan suoritukseen, kun VT kaatui tylyin 4–0-lukemin. Ottelusarjassa ei jätetty mitään arvailujen varaan, vaan jokainen piste otettiin kotiin varmalla otteella.

​Naisten lauantai ETS:ää vastaan sen sijaan kehkeytyi todelliseksi trilleriksi. Kentällä päädyttiin pistejakoon 2–2, mutta ottelun todellinen lopputulos saattaa vielä muuttua. Liitto on ottanut ottelun eikä ole vahvistanut tulosta, joten lauantain pistesaalis on toistaiseksi mysteeri.

​Sunnuntaina pelit jatkuivat tiiviinä. Naiset saivat kotikentällään vastaansa Smash-Kotkan, joka osoittautui tällä kertaa liian vahvaksi palaksi. Kotkalaiset veivät ottelusarjan nimiinsä puhtaasti ja jättivät kotijoukkueen pisteittä.

​Miehet puolestaan suuntasivat sunnuntaina vieraskiertueelle Kaarinaan, jossa vastaan asettui ÅLK. Tiukan taistelun ja jälkeen kotiintuomisina oli 1 sarjapiste.

Oli hienoa saada Tennisliiga-pelit taas käyntiin, ja Meilahden tapahtumat osoittivat jälleen HLK:n hienon seurahengen ja suuren kiinnostuksen tennisliigaa kohtaan.
Sydämelliset kiitokset yleisölle ja nähdään lauantaina 28.11. Meilahdessa!

Katso kaikki tulokset ja tulevat pelit HLK:n Tennisliiga